Maitokahvista tummapaahtoon

Meillä ihmisillä on usein taipumusta ajatella olevamme oikeassa. Se, miksi näin kuvittelemme, onkin mielenkiintoinen ajatusleikki. Jos mielipiteillemme on olemassa tieteellistä pohjaa tai todistettavissa olevia teorioita, on kanssaihmisille helpompi perustella se, miksi juuri meidän tapamme toimia ja ajatella, on se paras. Hyvin usein, ainakin omalla kohdallani, kuitenkin huomaan toimintani olevan ennemminkin kanssaihmisiltä omaksuttua tai opittua toistamista, ilman sen kummempaa ajatusta siitä, voisiko asiat tehdä jotenkin toisin; Kun mummolta on jo lapsena peritty tapa juoda kahvi maidon kera, ajatus mustasta kupillisesta on suorastaan pelottava!  Tosin jos mielipidettään perustelee ”kun mummonikin aina teki niin” –argumentein, alkaa itseäkin huvittaa.

Nuorisokeskus Anjalassa, pikkuhiljaa syksyksi taittuva kesä vietettiin hyvin kansainvälisissä tunnelmissa. Kesäkuusta aina elokuun puoleen väliin saakka arkeamme värittivät venäläiset kielikoululaiset, heinäkuun alussa tiluksilla touhusivat työleiriläiset kymmenestä eri maasta ja oman twistinsä arkeemme toivat myös niin ulkosuomalaisten nuorten leiri, kuin Suomeen saapuneiden vaihto-opiskelijoidenkin ryhmä. Saimme näin verrattain lyhyessä ajassa nähdä ja kokea monenlaista tapaa olla ja elää. Oli mielenkiintoista havainnoida, kuinka tietyt stereotypiat eri kansallisuuksien edustajista, kuten eteläeurooppalaisesta huolettoman aurinkoisesta luonteesta, saivat kasvot ja persoonan.  Samaan aikaan saimme tosin hämmästellä sitä, miten aikataulujen ja normien tarkkaan noudattamiseen oletettavasti oppineen kulttuuriperimän edustaja olikin rennonletkeä, krooninen myöhästelijä. Nämä arkipäivän pienet huomiot antoivat mahdollisuuden myös meille työntekijöille omien uskomustemme ja oletustemme tutkisteluun.

Samalla kun saimme avata omalta osaltamme suomalaisuuden saloja vieraillemme, opettivat nämä useiden kulttuurien edustajat meille paljon siitä, kuinka asioita voi ja kannattaa tarkastella useammastakin perspektiivistä. Tarkastelu ei toki aina ollut syväluotaavaa analysointia persoonan toiminnasta, vaan hauskimmillaan juurikin pienissä hetkissä esiin nousevia ilmiöitä. Hieman huvittuneena seurasimme, kuinka esimerkiksi brittiläinen nuorimies lounaalla keittoa nauttiessaan kallisti lautastaan itsestään poispäin ja vielä lusikoi liemensäkin samansuuntaisesti. Asiasta kysyttäessä, tämä aristokraattisilta vaikuttavia pöytätapoja vaaliva herrasmies vain naurahti, ettei toki halunnut joutua tilanteeseen, jossa ruoka päätyisi syliin ja ihmetteli vielä, miten tämä hänen kulttuurissaan itsestään selvä tapa, näyttäytyi meille aivan uutena oivalluksena.

Kesän kokemukset myös muistuttivat, ettei kulttuuri pelkästään ole kansallisuuteen sidonnaista toimintaa ja tapoja, vaan me jokainen yksilötasolla, omasta kokemusmaailmasta ja historiasta käsin maailmaan katselevina, edustamme uniikkia kulttuuriyksikköä. Kohdatessamme ihmisiä olemme siis jonkinmoisella kulttuurimatkalla. Kaikki eteen tulevat ilmiöt eivät ole helppoja tai kevyesti ohitettavia, mutta maailman monella tapaa yhdentyessä, on hyvä oppia kohtaamaan myös erilaisuuden mukanaan tuomia ristiriitaisuuksia ja oikeuskäsityksiämme ravistelevia toimintamalleja.

Juuriaan ja periaatteitaan ei tällä matkalla kannata unohtaa, mutta omaan kokemusmaailmaani perustuvan tutkimuksen mukaan jokainen uusi kohtaaminen voi avartaa maailmaa… vähintään siinä mittakaavassa, että uskallamme vaihtaa kahvimme tummapaahtoon, vaikkei mummo siitä pitäisikään.

Hanna