Kevätaurinko on ihanasti meitä hellinyt viime päivien ajan. Muitakin kevään merkkejä on ilmassa, mutta viimeistään kevään voidaan sanoa alkavan ensi maanantaina, kun leirikoulusesonki käynnistyy. Viimeiset viikot onkin valmistauduttu alkavaan leirikoulaisten mukanaan tuomaan vilinään ja vilskeeseen varautuen kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaankin.
Valtakunnalliset nuorisokeskukset palvelevat ympäri vuoden. Meillä Anjalassa vuoden kierto kulkee siten, että talviaika on hiljaisinta aikaa vuodessa. Moni kysyykin, mitä ihmettä me sitten täällä teemme ne ajat, kun emme majoita, ruoki ja ohjaa ryhmiä. Usein ehdotettu ratkaisumalli tässä tehostetussa maailmassa on, että olisi kannattavinta lomauttaa henkilökunta hiljaiseksi ajaksi. Me emme usko siihen. Me kehitämme toimintaamme hiljaiset ajat, suunnittelemme tulevaa vuotta ja miten voisimme jatkuvasti paremmin palvellen toteuttaa perustehtäväämme, eli tukea kasvattajien ja kouluttajien työtä. Teemme parhaamme sen eteen, että Anjala olisi turvallinen paikka sekä fyysisesti että psyykkisesti. Tässä olemme onnistuneetkin, ainakin tapaturmien määrä on ollut usean vuoden ajan laskussa. Joka sesongissa laastaria kuluu, mutta suuremmilta vahingoilta olemme välttyneet.
Talven aikana olemme päivittäneet turvallisuusasiakirjoja, tehneet riskianalyyseja, korjanneet havaittuja puutteita, päivittäneet mm. ensiapuosaamistamme kaikille ohjaajille tasoon EA2. Olemme pyrkineet kaikin mahdollisin tavoin valmistautumaan tulevaan sesonkiin. Ja kun maanantai koittaa, olemme valmiina! Turvallisin mielin olemme valmiit vastaanottamaan tuhansien lasten riemun, ilon ja energisyyden - ja meillä kaikilla Ankkapurhan auringon alla on hyvä olla!
Me tehdään työtä hyvän asian puolesta. Työtä, jonka vaikutus näkyy koko yhteiskunnassa. Kun päättää ostaa meiltä palvelun, tekee arvovalinnan, sijoituksen tulevaisuuteen. Meidän työ tähtää antamaan nuorille eväät elämään, eheän mielen ja terveen itsetunnon. Aikuisille tarjoamme yhteishengen kohotusta ja puhdasta hauskanpitoa. Meidän kanssa kehittyminen on kivaa.
26. maaliskuuta 2014
19. maaliskuuta 2014
Tasa-arvoista päivää!
Minna Canth syntyi 170 vuotta sitten, 19. maaliskuuta 1844, laajan
Venäjän keisarikunnan läntisellä rajalla, Suomen suuriruhtinaskunnassa. Hän
syntyi yhteiskuntaan, jossa nainen ei voinut päättää itse avioliitostaan ja
naimisiin päästyään oli miehensä holhouksenalainen. Tämä tarkoitti sitä, että
aviomiehellä oli oikeus naisen tuloihin ja jopa omaisuuteen. Naisten koulutus
oli puutteellista, eikä muilla kuin säätyläistytöillä ollut mahdollisuutta
opiskella oppikouluissa, eikä niissäkään ylioppilaaksi asti.
Minna Canth pääsi ensimmäisten naisopiskelijoiden joukossa
opiskelemaan Jyväskylän opettajaseminaariin vuonna 1863. Kansakoulunopettajan
työ oli lähes ainoa ammatti, jolla nainen saattoi elättää itsensä menemättä
naimisiin. Minna keskeytti opintonsa vuonna 1865 – mentyään naimisiin. Hän sai
seitsemän lasta ennen kuin jäi leskeksi vuonna 1879.
Minna Canthin yhteiskunnallinen työ alkoi lehtikirjoituksina
miehensä, Johan Ferdinand Canthin, toimittamissa sanomalehdissä. Hän kirjoitti
erityisesti yhteiskunnan epäkohdista, kuten alkoholista ja sen seurauksista,
naisten asemasta ja koulutuksen tarpeesta. Hän julkaisi novelleja, näytelmiä,
kertomuksia ja lehtijuttuja ja toimi kirjallisuutemme uudistajana. Hän oli
lisäksi ensimmäinen suomalainen sanomalehtinainen sekä menestyvä liikenainen.
Kotikaupungissaan Kuopiossa hän emännöi kodissaan Kanttilassa salonkia, jossa
kokoontuivat sen ajan yhteiskunnan vaikuttajanaiset. Salongissa kipinöivät uudistusmieliset
ajatukset, jotka levisivät koko Suomeen mielipidekirjoituksina ja
kannanottoina.
Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana sydänkohtaukseen vuonna
1897. Hän ehti nähdä elämänsä aikana suuren muutoksen naisten asemassa ja oli
itse mukana muuttamassa maailmaa. Yleinen kansakouluasetus, tyttöjen oppikoulut
ja yhteiskoulut, oikeus opiskella yliopistoissa, laki naimattoman naisen
täysvaltaisuudesta, tasa-arvoinen perimysoikeus, avioehtouudistus ja
elinkeinoasetus… kaikki tämä tapahtui ennen vuosisadan vaihdetta. Kaiken
kruunasivat vuonna 1906 voimaan tullut yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä
lopullisena pisteenä vuoden 1930 avioliittolaki. 1900-luvun kuluessa suomalainen
nainen astui vähitellen samalle tasolle suomalaisen miehen kanssa.
Kuka on tämän päivän Minna Canth? Hän on Pakistanissa
naisten koulutuksen puolesta kamppaileva nainen. Hän on Tshadissa naisten
työosuuskuntaa vetävä nainen. Hän on Nepalissa viljelyä naisille opettava
nainen. Hän on tyttöjen ympärileikkaukset kieltävää lakialoitetta kirjoittava
nainen. Hän on tyttöjen ihmiskauppaa tutkiva nainen. Tämän päivän Minna Canth
tekee edelleen työtä naisten ja tyttöjen tasa-arvon puolesta. Tämän päivän
Minna Canthilla on paljon työtä. Auta sinä tämän päivän Minna Canthia. Tue kehittyvien maiden naisten oikeuksia. Tue tasa-arvoisen yhteiskunnan
toteutumista myös lähialueillamme. Tue oman lähipiirisi tyttöjä heidän
kasvussaan kohti tasapainoista naiseutta. Meitä ei ole tehty kenenkään kylkiluusta!
14. maaliskuuta 2014
Ohikävelijästä rinnallakulkijaksi
Ystäväni julkaisi vastikään
Facebookissa tilapäivityksen, jossa kertoi tulleensa heikohkolla suomenkielellä
ja musliminaisten yleisesti käyttämällä huivilla päänsä peittäneen naisen
pysäyttämäksi, suomalaisen kotikaupunkinsa kadulla. Nainen oli silminnähden
hädissään kertonut olevansa matkalla työhaastatteluun, mutta ei tuntunut
tietävän missä tämä osoitteen kertoma paikka sijaitsisi. Tällöin oli ystäväni avannut puhelimensa
karttaohjelman ja lopulta opastanut naisen rinnallakulkien määränpäähän saakka,
samalla rauhoitellen eksynyttä, joka oli kovasti kiitollinen saamastaan avusta.
Auttamisenilon ohella, oli ystäväni tuntenut suurta harmitusta kuullessaan,
että usea ihminen ennen häntä oli vain kävellyt ohi, kuulematta tai
kuuntelematta tämän Somaliasta kotoisin olleen naisen avunpyyntöjä. Tapaus
nostaa väistämättä mieleen kysymyksen: Mitä miettivät he, jotka kävelivät ohi?
Jos tarinasta poistetaan määritteet: ”muslimi”, ”heikosti
suomea puhuva” ja ”somali” on helppo todeta, että tapaus on vain surullinen
esimerkki ihmisten välinpitämättömyydestä. Toisaalta taas jättämällä nuo
kuvailut paikoilleen, voisi kertomuksesta vaivatta kuvitella löytävänsä
ennakkoluulojen ja rasismin ympärille nivoutuvan punaisenlangan.
Sanat ”rasisti” ja
”rasismi” vilahtelevat nykyisin tiuhaan tahtiin niin lehtien sivuilla, kuin
ihmisten puheissakin. Monelle nuo lempeämmin R-sanoinakin tunnetut ilmaisut
herättävät ristiriitaisia aatoksia. Vaikka rasismi on sinänsä helppo määrittää
rotusyrjinnäksi tai hieman laveammin kaikenlaiseksi yksilön persoonallisia
ominaispiirteitä kohtaan tapahtuvaksi loukkaukseksi, eivät nämä tarkennukset
vielä paljoa avaa siitä, mitä tuo monitahoinen ilmiö oikeasti kätkee sisäänsä.
Ehkä enemmän kertookin se, miten me rasismin arjessamme koemme ja näemme?
Samalla, kun on helppo tuomita rasistiksi ihminen, joka suurin elkein on Mustan Barbaarin sanoituksia mukaillen ”lähettämässä barbaaria takas Afrikkaan”, on vaikeampi painaa rasistin leimaa sen lapsen otsaan, joka innoissaan leikkii ”kuka pelkää mustaa miestä” edes ymmärtämättä viittausta tumman ihonvärin edustajaan. Rasismi voi olla hyvin näkyvää, selvää ja tiedostettua, mutta usein myös piilotettua, epämääräistä ja tiedostamatonta. Rasismi näyttäytyykin hyvin vaikeasti hallittavana ilmiönä, jonka kitkemisessä on helppo tuntea olonsa pieneksi ja mitättömäksi. Mistä siis löytyisi sellainen rasismin ydin, jonka kautta löytäisimme konkreettisia keinoja vaikuttaa?
Samalla, kun on helppo tuomita rasistiksi ihminen, joka suurin elkein on Mustan Barbaarin sanoituksia mukaillen ”lähettämässä barbaaria takas Afrikkaan”, on vaikeampi painaa rasistin leimaa sen lapsen otsaan, joka innoissaan leikkii ”kuka pelkää mustaa miestä” edes ymmärtämättä viittausta tumman ihonvärin edustajaan. Rasismi voi olla hyvin näkyvää, selvää ja tiedostettua, mutta usein myös piilotettua, epämääräistä ja tiedostamatonta. Rasismi näyttäytyykin hyvin vaikeasti hallittavana ilmiönä, jonka kitkemisessä on helppo tuntea olonsa pieneksi ja mitättömäksi. Mistä siis löytyisi sellainen rasismin ydin, jonka kautta löytäisimme konkreettisia keinoja vaikuttaa?
Joskus on käveltävä
kauas nähdäkseen kokonaiskuvan siitä, mitä lähellä tapahtuu. Ehkäpä rasismin
ydinkin voisi löytyä katselemalla ulkopuolisen silmin omaa ympäristöään? Vai
voisiko ydin löytyä jopa niinkin läheltä, kun kääntämällä katseen itseään kohti
ja miettimällä millaisilla valinnoillani ja tekemisilläni, minä edistän muiden
syrjityksi tulemisen tunnetta; Jätinkö ehkä jonkun kahvipöytäkeskustelun
ulkopuolelle puhumalla nopeasti ja vahvaa murretta viljellen siten, ettei
kieliopintonsa vasta-alkaja kyennyt sanottavaani ymmärtämään? Toisaalta taisin
myös pysyä hiljaa silloin, kuin kuulin jonkun kutsuvan lähipizzerian herkkuja
taikovaa yrittäjää mokkakorvaksi. Niin tekeminen, kuin tekemättä jättäminenkin
on valinta.
Palataan takaisin
tarinan alkuun ja apua pyytäneeseen naiseen. Onko meidän sittenkään
oleellisinta pohtia sitä, mitä ajattelivat he, jotka kävelivät ohitse? Olisiko
kuitenkin tärkeämpää miettiä, mitä me itse ajattelemme? Mitkä syyt sinua
olisivat estäneet pysähtymästä? Miksi pysähtyminen olisi ollut sinulle
itsestäänselvyys?Hanna
7. maaliskuuta 2014
Kansainvälisenä naistenpäivänä vuonna 2014 on kulunut 150 vuotta Mathilda Wreden syntymästä.
Mathilda Wrede 8.3.1864-25.12.1928
YK
suosittelee kansainvälisen naistenpäivän viettämistä 8.3. joka vuosi. Päivä on
sama, jona suomalainen uranuurtajanainen nimeltä Mathilda Wrede on syntynyt.
Mathilda Wrede syntyi 8. maaliskuuta vuonna 1864.
Uskoon
tultuaan Mathilda Wrede alkoi käydä katsomassa sairaita ja vankeja. Toiminta
alkoi Vaasan lääninvankilasta. Mathildaa tuki silloinen vankeinhoitohallituksen
ylitirehtööri Adolf Grotenfelt. Hän halusi kehittää vankiloita
kasvatuslaitosten suuntaan. Mathilda Wreden vaikutus vankeihin oli suuri ja
monet kääntyivät uudelle tielle.
Mathilda Wrede oli varakasta sukua ja pystyi
myös taloudellisesti avustamaan vankien perheitä. Mathilda oli evankelioinnin
lisäksi alkanut puolustaa vankien oloja. Hän oli kiinnittänyt huomiota muun muassa
vankiloiden sairaanhoidon puutteisiin.
Vankiloihin alkoi 1900-luvun alussa
tulla venäläistämistoimia vastustavia poliittisia vankeja. Nämä uudet vangit
lakkoilivat ja vaativat parempaa ruokaa ja sairaanhoitoa. Wrede vähensi
uskonnollista sanomaansa tavoittaakseen sosialistivankeja ja tuki näiden
uudistusvaatimuksia. Hän aiheutti skandaalin vuotamalla julkisuuteen tietoa
vankilaoloista.
Virkamiehet
pitivät aatelista evankelistaa uhkana yhteiskuntarauhalle 1900-luvun alun
Suomessa. Hänen pelättiin yllyttävän vankeja sosialistiseen kapinaan. Mathilda tuki näiden vankien
pyrkimyksiä, minkä vuoksi hänen toimiaan alettiin tarkkailla.
Hän jatkoi
vankiloissa keskusteluja ja avustamista 30 vuoden ajan aina vuoteen 1913
saakka, jolloin vankeinhoitohallitus kielsi yksityiset tapaamiset vankien
kanssa. Mathilda perusti veljensä Henrik Wreden kanssa vapautuville vangeille
Toivolan työsiirtolan Anjalaan, jota he pitivät kymmenkunta vuotta.
Mathilda
Wrede kuoli Helsingissä 25. joulukuuta 1928.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)