Joulu on
ohitse, uusi vuosi otettu vastaan ja Kouvolan Uimareiden Rollokummijoukkuekin
kääntää katseensa taas kohti allasta ja kevättä. Palataan kuitenkin ajatuksissa
joitain kuukausia taaksepäin, kun elokuussa treenikaverit kohtasivat taas
kesäloman jälkeen ja harjoitukset uinnin parissa jatkuivat. Syksy aloitettiin
peruskunnon kohottamisella ja veteen piti hakea jokaisen tuntumaa. Vanhoja
uintikavereita oli mukava nähdä ja mukaan mahtui myös jokunen uusi uimari. He
sulautuivat mukavasti tähän ikäryhmään. Heti elokuussa selvittelimme
ryhmäytymispäivän ajankohtaa Anjalan nuorisokeskuksen kanssa ja sopiva
päivämäärä löytyi lokakuulta.



Päivä oli ikimuistoinen ja
jäi monien uimareiden mieleen. Erityisesti tarzan radasta monet puhuivat
useasti ja kertoilivat kokemuksiaan eteenpäin. Ilo uimareiden kasvoilla paistoi
kauas.
Tämä ryhmäytymispäivä
antoikin tsemppiä uimareille loka-marraskuun vaihteen kauden pääkisoihin, IKM
aluekilpailuihin Jyväskylään. Oli hienoa nähdä, miten uimarit yhtenä porukkana
toimivat viikonlopun ja saivat itsestään irti kaiken mitä silloin tarvitsi,
vaikka viikonloppu oli pitkä ja kisaväsymys kova. Kisat onnistuivat uimareilta
mahtavasti. Omia ennätyksiä laitettiin uusiksi oikein urakalla ja
henkilökohtaisia huippusuorituksia mahtui mukaan monia. Joukkuehenki
kulminoitui kisoissa viesteihin, jossa neljän uimarin porukka (kaksi tyttöä
-11v ja kaksi poikaa -12v.) sai puristettua itsestään irti kaiken ja
sijoittuivat 4x50 vu viestissä valtakunnallisesti 5. sijalle. Tähän
huippusuoritukseen vaikutti myös kannustusjoukko ja muut uimarit, jotka
jaksoivat pitää koko viestin ajan yllä upeaa tsemppiä.
Loppuvuosi ahkeroitiin sitten harjoitusten parissa ja joulukuussa vietettiin ansaittua joululomaa. Nyt siis se katse kohti
kevättä. Ahkeraa työntekoa uinnista nauttien. Ystävien kannustamista ja
tukemista, kavereiden tsemppaamista, kun harjoitusväsymys painaa. Onnen taputuksia
olalle, toisen onnistumisesta ja lohduttava kädenojennus, jos suoritus ei tuota
toivottua tulosta. Yhdessä, toiset huomioiden, jokainen onnistuu ja keväästä
tulee aurinkoinen ja menestyksekäs.
Tiivis harjoitteleminen ja
kilpaurheiluun paneutuminen vaatii itse uimarilta, valmentajilta, perheiltä,
kuin koko organisaatiolta paljon. Anjalan nuorisokeskuksen kummijoukkueena
oleminen on ollut yksi pala tässä kokonaisuudessa. Tämä kahden vuoden projekti
on tuonut oman positiivisen ilmeen Kouvolan Uimareiden toimintaan. Kiitos
siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti