Ankkapurhan auringon alla

Kevätaurinko on ihanasti meitä hellinyt viime päivien ajan. Muitakin kevään merkkejä on ilmassa, mutta viimeistään kevään voidaan sanoa alkavan ensi maanantaina, kun leirikoulusesonki käynnistyy. Viimeiset viikot onkin valmistauduttu alkavaan leirikoulaisten mukanaan tuomaan vilinään ja vilskeeseen varautuen kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaankin.

Valtakunnalliset nuorisokeskukset palvelevat ympäri vuoden. Meillä Anjalassa vuoden kierto kulkee siten, että talviaika on hiljaisinta aikaa vuodessa. Moni kysyykin, mitä ihmettä me sitten täällä teemme ne ajat, kun emme majoita, ruoki ja ohjaa ryhmiä. Usein ehdotettu ratkaisumalli tässä tehostetussa maailmassa on, että olisi kannattavinta lomauttaa henkilökunta hiljaiseksi ajaksi. Me emme usko siihen. Me kehitämme toimintaamme hiljaiset ajat, suunnittelemme tulevaa vuotta ja miten voisimme jatkuvasti paremmin palvellen toteuttaa perustehtäväämme, eli tukea kasvattajien ja kouluttajien työtä. Teemme parhaamme sen eteen, että Anjala olisi turvallinen paikka sekä fyysisesti että psyykkisesti. Tässä olemme onnistuneetkin, ainakin tapaturmien määrä on ollut usean vuoden ajan laskussa. Joka sesongissa laastaria kuluu, mutta suuremmilta vahingoilta olemme välttyneet.

Talven aikana olemme päivittäneet turvallisuusasiakirjoja, tehneet riskianalyyseja, korjanneet havaittuja puutteita, päivittäneet mm. ensiapuosaamistamme kaikille ohjaajille tasoon EA2. Olemme pyrkineet kaikin mahdollisin tavoin valmistautumaan tulevaan sesonkiin. Ja kun maanantai koittaa, olemme valmiina! Turvallisin mielin olemme valmiit vastaanottamaan tuhansien lasten riemun, ilon ja energisyyden - ja meillä kaikilla Ankkapurhan auringon alla on hyvä olla!

Tasa-arvoista päivää!

Minna Canth syntyi 170 vuotta sitten, 19. maaliskuuta 1844, laajan Venäjän keisarikunnan läntisellä rajalla, Suomen suuriruhtinaskunnassa. Hän syntyi yhteiskuntaan, jossa nainen ei voinut päättää itse avioliitostaan ja naimisiin päästyään oli miehensä holhouksenalainen. Tämä tarkoitti sitä, että aviomiehellä oli oikeus naisen tuloihin ja jopa omaisuuteen. Naisten koulutus oli puutteellista, eikä muilla kuin säätyläistytöillä ollut mahdollisuutta opiskella oppikouluissa, eikä niissäkään ylioppilaaksi asti.

Minna Canth pääsi ensimmäisten naisopiskelijoiden joukossa opiskelemaan Jyväskylän opettajaseminaariin vuonna 1863. Kansakoulunopettajan työ oli lähes ainoa ammatti, jolla nainen saattoi elättää itsensä menemättä naimisiin. Minna keskeytti opintonsa vuonna 1865 – mentyään naimisiin. Hän sai seitsemän lasta ennen kuin jäi leskeksi vuonna 1879.

Minna Canthin yhteiskunnallinen työ alkoi lehtikirjoituksina miehensä, Johan Ferdinand Canthin, toimittamissa sanomalehdissä. Hän kirjoitti erityisesti yhteiskunnan epäkohdista, kuten alkoholista ja sen seurauksista, naisten asemasta ja koulutuksen tarpeesta. Hän julkaisi novelleja, näytelmiä, kertomuksia ja lehtijuttuja ja toimi kirjallisuutemme uudistajana. Hän oli lisäksi ensimmäinen suomalainen sanomalehtinainen sekä menestyvä liikenainen. 

Kotikaupungissaan Kuopiossa hän emännöi kodissaan Kanttilassa salonkia, jossa kokoontuivat sen ajan yhteiskunnan vaikuttajanaiset. Salongissa kipinöivät uudistusmieliset ajatukset, jotka levisivät koko Suomeen mielipidekirjoituksina ja kannanottoina.

Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana sydänkohtaukseen vuonna 1897. Hän ehti nähdä elämänsä aikana suuren muutoksen naisten asemassa ja oli itse mukana muuttamassa maailmaa. Yleinen kansakouluasetus, tyttöjen oppikoulut ja yhteiskoulut, oikeus opiskella yliopistoissa, laki naimattoman naisen täysvaltaisuudesta, tasa-arvoinen perimysoikeus, avioehtouudistus ja elinkeinoasetus… kaikki tämä tapahtui ennen vuosisadan vaihdetta. Kaiken kruunasivat vuonna 1906 voimaan tullut yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä lopullisena pisteenä vuoden 1930 avioliittolaki. 1900-luvun kuluessa suomalainen nainen astui vähitellen samalle tasolle suomalaisen miehen kanssa.

Kuka on tämän päivän Minna Canth? Hän on Pakistanissa naisten koulutuksen puolesta kamppaileva nainen. Hän on Tshadissa naisten työosuuskuntaa vetävä nainen. Hän on Nepalissa viljelyä naisille opettava nainen. Hän on tyttöjen ympärileikkaukset kieltävää lakialoitetta kirjoittava nainen. Hän on tyttöjen ihmiskauppaa tutkiva nainen. Tämän päivän Minna Canth tekee edelleen työtä naisten ja tyttöjen tasa-arvon puolesta. Tämän päivän Minna Canthilla on paljon työtä. Auta sinä tämän päivän Minna Canthia. Tue kehittyvien maiden naisten oikeuksia. Tue tasa-arvoisen yhteiskunnan toteutumista myös lähialueillamme. Tue oman lähipiirisi tyttöjä heidän kasvussaan kohti tasapainoista naiseutta. Meitä ei ole tehty kenenkään kylkiluusta!

Ohikävelijästä rinnallakulkijaksi

Ystäväni julkaisi vastikään Facebookissa tilapäivityksen, jossa kertoi tulleensa heikohkolla suomenkielellä ja musliminaisten yleisesti käyttämällä huivilla päänsä peittäneen naisen pysäyttämäksi, suomalaisen kotikaupunkinsa kadulla. Nainen oli silminnähden hädissään kertonut olevansa matkalla työhaastatteluun, mutta ei tuntunut tietävän missä tämä osoitteen kertoma paikka sijaitsisi.  Tällöin oli ystäväni avannut puhelimensa karttaohjelman ja lopulta opastanut naisen rinnallakulkien määränpäähän saakka, samalla rauhoitellen eksynyttä, joka oli kovasti kiitollinen saamastaan avusta. Auttamisenilon ohella, oli ystäväni tuntenut suurta harmitusta kuullessaan, että usea ihminen ennen häntä oli vain kävellyt ohi, kuulematta tai kuuntelematta tämän Somaliasta kotoisin olleen naisen avunpyyntöjä. Tapaus nostaa väistämättä mieleen kysymyksen: Mitä miettivät he, jotka kävelivät ohi?

Jos tarinasta poistetaan määritteet: ”muslimi”, ”heikosti suomea puhuva” ja ”somali” on helppo todeta, että tapaus on vain surullinen esimerkki ihmisten välinpitämättömyydestä. Toisaalta taas jättämällä nuo kuvailut paikoilleen, voisi kertomuksesta vaivatta kuvitella löytävänsä ennakkoluulojen ja rasismin ympärille nivoutuvan punaisenlangan.

Sanat ”rasisti” ja ”rasismi” vilahtelevat nykyisin tiuhaan tahtiin niin lehtien sivuilla, kuin ihmisten puheissakin. Monelle nuo lempeämmin R-sanoinakin tunnetut ilmaisut herättävät ristiriitaisia aatoksia. Vaikka rasismi on sinänsä helppo määrittää rotusyrjinnäksi tai hieman laveammin kaikenlaiseksi yksilön persoonallisia ominaispiirteitä kohtaan tapahtuvaksi loukkaukseksi, eivät nämä tarkennukset vielä paljoa avaa siitä, mitä tuo monitahoinen ilmiö oikeasti kätkee sisäänsä. Ehkä enemmän kertookin se, miten me rasismin arjessamme koemme ja näemme?
Samalla, kun on helppo tuomita rasistiksi ihminen, joka suurin elkein on Mustan Barbaarin sanoituksia mukaillen ”lähettämässä barbaaria takas Afrikkaan”, on vaikeampi painaa rasistin leimaa sen lapsen otsaan, joka innoissaan leikkii ”kuka pelkää mustaa miestä” edes ymmärtämättä viittausta tumman ihonvärin edustajaan. Rasismi voi olla hyvin näkyvää, selvää ja tiedostettua, mutta usein myös piilotettua, epämääräistä ja tiedostamatonta. Rasismi näyttäytyykin hyvin vaikeasti hallittavana ilmiönä, jonka kitkemisessä on helppo tuntea olonsa pieneksi ja mitättömäksi. Mistä siis löytyisi sellainen rasismin ydin, jonka kautta löytäisimme konkreettisia keinoja vaikuttaa?

Joskus on käveltävä kauas nähdäkseen kokonaiskuvan siitä, mitä lähellä tapahtuu. Ehkäpä rasismin ydinkin voisi löytyä katselemalla ulkopuolisen silmin omaa ympäristöään? Vai voisiko ydin löytyä jopa niinkin läheltä, kun kääntämällä katseen itseään kohti ja miettimällä millaisilla valinnoillani ja tekemisilläni, minä edistän muiden syrjityksi tulemisen tunnetta; Jätinkö ehkä jonkun kahvipöytäkeskustelun ulkopuolelle puhumalla nopeasti ja vahvaa murretta viljellen siten, ettei kieliopintonsa vasta-alkaja kyennyt sanottavaani ymmärtämään? Toisaalta taisin myös pysyä hiljaa silloin, kuin kuulin jonkun kutsuvan lähipizzerian herkkuja taikovaa yrittäjää mokkakorvaksi. Niin tekeminen, kuin tekemättä jättäminenkin on valinta.

Palataan takaisin tarinan alkuun ja apua pyytäneeseen naiseen. Onko meidän sittenkään oleellisinta pohtia sitä, mitä ajattelivat he, jotka kävelivät ohitse? Olisiko kuitenkin tärkeämpää miettiä, mitä me itse ajattelemme? Mitkä syyt sinua olisivat estäneet pysähtymästä? Miksi pysähtyminen olisi ollut sinulle itsestäänselvyys?

Hanna

Kansainvälisenä naistenpäivänä vuonna 2014 on kulunut 150 vuotta Mathilda Wreden syntymästä.

 

Mathilda Wrede 8.3.1864-25.12.1928

YK suosittelee kansainvälisen naistenpäivän viettämistä 8.3. joka vuosi. Päivä on sama, jona suomalainen uranuurtajanainen nimeltä Mathilda Wrede on syntynyt. Mathilda Wrede syntyi 8. maaliskuuta vuonna 1864.

Uskoon tultuaan Mathilda Wrede alkoi käydä katsomassa sairaita ja vankeja. Toiminta alkoi Vaasan lääninvankilasta. Mathildaa tuki silloinen vankeinhoitohallituksen ylitirehtööri Adolf Grotenfelt. Hän halusi kehittää vankiloita kasvatuslaitosten suuntaan. Mathilda Wreden vaikutus vankeihin oli suuri ja monet kääntyivät uudelle tielle. 

Mathilda Wrede oli varakasta sukua ja pystyi myös taloudellisesti avustamaan vankien perheitä. Mathilda oli evankelioinnin lisäksi alkanut puolustaa vankien oloja. Hän oli kiinnittänyt huomiota muun muassa vankiloiden sairaanhoidon puutteisiin. 

Vankiloihin alkoi 1900-luvun alussa tulla venäläistämistoimia vastustavia poliittisia vankeja. Nämä uudet vangit lakkoilivat ja vaativat parempaa ruokaa ja sairaanhoitoa. Wrede vähensi uskonnollista sanomaansa tavoittaakseen sosialistivankeja ja tuki näiden uudistusvaatimuksia. Hän aiheutti skandaalin vuotamalla julkisuuteen tietoa vankilaoloista.

Virkamiehet pitivät aatelista evankelistaa uhkana yhteiskuntarauhalle 1900-luvun alun Suomessa. Hänen pelättiin yllyttävän vankeja sosialistiseen kapinaan. Mathilda tuki näiden vankien pyrkimyksiä, minkä vuoksi hänen toimiaan alettiin tarkkailla. 

Hän jatkoi vankiloissa keskusteluja ja avustamista 30 vuoden ajan aina vuoteen 1913 saakka, jolloin vankeinhoitohallitus kielsi yksityiset tapaamiset vankien kanssa. Mathilda perusti veljensä Henrik Wreden kanssa vapautuville vangeille Toivolan työsiirtolan Anjalaan, jota he pitivät kymmenkunta vuotta. 

Mathilda Wrede kuoli Helsingissä 25. joulukuuta 1928.

Aistit valppaana syksyn ympäristökoulupäivissä

Monet suomalaiset lapset viettävät aikaa metsässä, mutta yhä useampi leikkii vain rakennetuissa ympäristöissä, kotipihoilla tai sisällä. Aika saattaa kulua myös harrastusten parissa eikä suhde metsään ja luontoon muodostu kovin läheiseksi tai luontevaksi. Kun lapsen suhde luontoon on omakohtainen, luo se vahvan perustan myös luonnon kunnioittamiselle ja myönteisille luontoarvoille. Niinpä Nuorisokeskus Anjalan toteuttamien ympäristökoulupäivien kantavana ideana tänä lukuvuonna oli innostaa lapsia löytämään metsästä omalta tuntuvia juttuja sekä kokea metsä turvallisena ja mukavana ympäristönä. Metsä on paikka, jossa voi viihtyä ja löytää aina uutta tekemistä. Ympäristökoulupäiviin osallistui 34 luokkaa Kouvolan seudun alakouluista eli noin 640 lasta.

Syksyn ympäristökoulupäivät käynnistyivät viime lokakuussa. Odottavin mielin neljäsluokkalaiset toivottivat tervetulleiksi meidät, Anjalan ohjaajat, omaan luokkaansa sekä oman koulun lähimetsään. Nyt kevätlukukaudella ovat jo syksyn teemaa jatkavat uudet ympäristökoulupäivät lähteneet pyörimään, mutta muistellaanpa hetki sitä, mitä syksyllä tapahtui.

Ympäristökoulupäivien teemana oli ”Koe metsässä oma maailma”. Niinpä noina syksyisinä aamuina puimme lämpimästi päällemme ja lähdimme oppilaiden kanssa koulujen lähimetsiin. Monella luokalla oli jo esimerkiksi suunnistuksen kautta tutuksi käynyt metsäinen paikka, jonne oppilaat ohjaajansa opastivat ja jota ylpeänä esittelivät. Ihan ensimmäisenä asettelimme yhdet suuret, puiset kehykset metsän laidalle ja pysähdyimme tarkastelemaan, mitä kaikkea kehykset sulkivatkaan sisäänsä – minkälaisia näkymiä metsä tarjosi meille. Tämän jälkeen sukelsimme sisälle kehyksiin eli metsään ja viritimme kaikki aistimme kokemaan omaa maailmaamme metsässä.

Alkuleikkeinä hauskoilta tuntuivat esimerkiksi puuhippa, leikkimielinen puun kehitys -kivi, paperi, sakset -mittelö tai ’tuo minulle’ -joukkuekisailu. Myös jokamiehen oikeuksia palauttelimme tuoreeseen muistiin esimerkiksi pantomiimiesitysten avulla, jotta päivä metsässä sujuisi mukavasti. Virittäytymisen jälkeen oppilaat ohjattiin ryhmissä pohtimaan metsän mahdollisuuksia eri aistien kautta.

Näkö-ryhmä valmisti pikkukehysten avulla metsäisen taidenäyttelyn. Lapset etsivät jänniä kohtia, kauniita väriyhdistelmiä, hauskoja oksanmutkia tai salaperäisiä pikku koloja, jotka nostettiin esiin asettamalla kehykset ”teoksen” ympärille. Samalla teoksille keksittiin nimi ja pian näyttely esiteltiin koko luokalle.

Kuulo-ryhmä tutkaili metsää äänivinkkelistä. Millaista ääntä kuuluu? Millaista ääntä saan aikaiseksi luonnon elementeillä? Ryhmän tehtävänä oli perustaa metsäorkesteri ja laatia konsertti, joka sitten esitettiin koko luokalle. Soittimina toimivat kivet, kepit, lehdet, risut, puut, tuuli sekä oma keho.

Tunto-ryhmä sai piilottaa pressun alle erituntuisia aarteita, joita metsästä löysivät. Kun kovat, pehmeät, märät, karheat, sileät, lämpimät, limaiset, terävät, pyöreät ym. jutut oli kerätty, sai koko luokka taas kokea metsän – tällä kertaa sormenpäillänsä.

Tasapaino-ryhmä sai ensin kokeilla liikkumista erilaisilla pinnoilla metsässä ja suunnitella hauskan seuraa johtajaa -reitin. Pian he sitten johdattelivat luokkatoverinsa milloin kiven yli tai puun ali, välillä piiloon ja välillä puunrungolle tasapainoilemaan. Rauhallisempi versio leikistä tehtiin pareittain, kun parista toisen silmät sidottiin liinalla ja näkevän parin vastuullinen tehtävä oli johdattaa sokea turvallisesti ja kolhuitta läpi pienen reitin.

Lopuksi aistitehtävien kokemukset käytiin yhdessä läpi, kun jokainen sai kertoa kokemastaan. Mikä sujui? Mikä oli uutta? Mikä oli parasta? Lasten kokemuksista paistoi paitsi into palata metsään uudelleen myös ylpeys hienosti tehdyistä metsäisistä ryhmätehtävistä. Uskon että päivä oli lapsille hyvä kokemus oppimisesta erilaisessa ympäristössä. Toiminnallisuus ja maastossa oleminen antoivat mahdollisuuksia erilaisille tavoille osallistua ja onnistua. Tehtävissä yhdistyivät luovuus, toiminnallisuus ja yhdessä tekeminen. Tekemisen meininki oli parhaimmillaan iloista, vapautunutta ja kaikkia kannustavaa.

Päivän päätteeksi johdattelimme lapset myös virittäytymään jo seuraavaa, kevätlukukaudella pidettävää ympäristökoulupäivää varten. Välitehtävänä lapsilla oli kirjoittaa avoin kirje, jossa kukin kertoi, mitä tykkää tehdä metsässä. Kirjeitä onkin sadellut tänne Anjalaan alkuvuodesta ja olemme todella iloisia siitä tekemisen runsaudesta, mitä kirjeistä saamme lukea. Kevään ympäristökoulupäivät pidetään mahdollisuuksien mukaan meillä täällä Anjalassa tai vaihtoehtoisesti siinä tutussa koulun lähimetsässä. Uudet päivät ovatkin sitten jo ihan oma lukunsa uusine tehtävineen ja niistä kerrotaan tässä blogissakin pian lisää…

Tänä vuonna ympäristökoululaisilla oli ennakkotehtävänä piirtää tai maalata kuva metsästä. Millaisena kukin näkee metsän ja mitä sieltä löytyy? Työt olivat hienoja ja toivat esiin erittäin monimuotoisen kuvan meidän kaikkien omista lähimetsistä. Nyt kevätpuolen ympäristökoulupäiviin oppilaat ovat jatkaneet teoksiaan uusilla elementeillä ja uusilla tekniikoilla. Kuvaa metsästä on edelleen syvennetty ja täydennetty niillä jutuilla, joita ensimmäisen ympäristökoulupäivän jälkeen ollaan oivallettu. Näistä upeista töistä kokoamme näyttelyitä Kouvolan kirjastoihin kevään aikana.

Inkeroinen 4.-31.3.2014

Mediamaja, Kouvola 10.3.-4.4.2014

Kuusankoski 8.4.-4.5.2014

Kustaan galleria, Valkeala 16.4.-9.5.2014

Lämpimästi tervetuloa katselemaan, ihastelemaan ja näkemään lasten metsissä sinun oma maailmasi!

Iloisin terveisin, Milja

Kiinteistöjen merkityksestä

Ankkapurhan mailla on viimeisen viikon ajan katseltu kiinteistöjä uusin silmin. Kouvolan kaupunki teki upean arvovalinnan lahjoittaessaan suomalaisen nuorisotyön hyväksi käytössämme olevat kiinteistöt nuorisokeskuksen taustalla toimivalle Ankkapurhan kulttuurisäätiölle.

Ikävä uutinen Yhteiskoulun palosta herätti katselemaan kiinteistöjämme uudessa valossa. Miltä meistä tuntuisi, jos tuota tai tuota rakennusta ei enää huomenna olisi? Miltä mahtaa tuntua Yhteiskoulun oppilaista tai opettajista? Arjen haltuunotto uusissa tiloissa vaatii varmasti voimavaroja.

Liian usein ihmismieli haikailee uuden ja paremman perään. Kuinka usein mekin täällä 1800-luvulta peräisin olevassa toimistorakennuksessa mietimme, miten paljon mahdollisuuksia voisi uusi liikuntasali tai monitoimitila tarjota? Kuluneen viikon aikana investointihaaveet ovat unohtuneet ja olemme kovin kiitollisia siitä, että kaikki persoonalliset rakennuksemme ovat paikallaan.

Perjantaina meillä on myös aihetta juhlaan, kun Monikulttuurinen Kouvola-hankkeen myötä syntynyt nuorten tila Vintti avataan vähemmän virallisin avajaismenoin. Vintti on hyvä esimerkki siitä, miten aidosta yhteisöllisyydestä voi syntyä pienellä rahalla jotakin kaunista ja toimivaa. Samanlaista aitoa yhteisöllisyyttä on Kouvolassa koettu Yhteiskoulun palon jälkeen, kun ihmiset ja yhteisöt yhteistyöllä auttoivat lukiolaisia toteuttamaan vanhojen tanssit sekä musikaalin. Hienoa Kouvola!

Aito yhteispeli – Tukea harrastamiseen!

Nuorisokeskus Anjala kohdistaa vuoden 2014 markkinointibudjetista varoja lasten ja nuorten harrastustoimintaan ja etsimme yhteistyöhön kummijoukkueita Kymenlaakson alueella. Olemme valmiit tarjoamaan joukkueille sekä taloudellista että kasvatuksellista tukea näkyvyyttä vastaan. 

Kummijoukkueille suunnitellaan toiveiden mukainen ryhmäytyspäivä, jossa päivän aikana jätetään treenivarusteet hetkeksi sivuun ja astutaan yhteiseen erilaiseen maailmaan luonnon keskelle. Ripaus seikkailua on taatusti mukana.

Tässä on hieno mahdollisuus päästä mukaan Nuorisokeskus Anjalan kummijoukkueeseen

– kannattaa tutustua ja laittaa hakemus joukkueelta tulemaan!

Lisätietoja ja hakuohjeet löytyy www.nuorisokeskusanjala.fi