Ensi
maanantaina saamme jälleen elää mukana tulopäivän tunnelmissa, kun
nuorisojärjestö Allianssin koordinoima ja meidän, Nuorisokeskus Anjalan,
organisoima järjestyksessään toinen kansainvälinen työleiri alkaa. Kahden
viikon aikana tiluksilla ja lähiympäristössä hääräilee kaikkiaan 12 uutta
kasvoa Suomesta ja maailmalta osallistumassa arkisiin askareisiin ja välillä
hieman juhlallisempiinkin ohjelmaosioihin. Työn ja touhun ohella odotamme
leirin tarjoavan osallisilleen ennen muuta puitteet kulttuurien kohtaamisille
ja uusille kokemuksille. Viime kesän leiriläisten tunnelmia näin lähes vuosi
jälkikäteen kysyttäessä, viesti siitä miten aika Anjalassa vaikutti tiivistyy
hyvin Alexin ja Veronican sanoihin: ” Camp allowed us to discover new things
about each other, about Finland and about ourselves. We all made
international friendship that I hope will allow us to meet up all over the
world.”
Blogin ohella haluamme myös tarjota konkreettisemman tavan vierailla
Nuorisokeskuksen monikulttuurisessa kesässä; Työleirin aikana järjestämme
kaikille avoimen puistopiknikin ( puistopiknik) josta toivomme
muotoutuvan rennon kohtaamispaikan niin paikallisille, kuin muualta tulevillekin
vieraille.
Innokkaan
odottavissa tunnelmissa, auringon paistaessa ja moninaisten työprojektien
odotellessa aloittajaansa on helppoa jälleen todeta; Welcome to Anjala!
-Hanna-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti