Sivut

19. lokakuuta 2017

Rumputytöt Nuorisokeskus Anjalassa!



Yksi Rumputyttöjen kesän kohokohdista sattui heinäkuulle. Joukkueemme valittiin Nuorisokeskus Anjalan kummijoukkueeksi aikaisemmin ja heinäkuussa oli vuorossa hartaasti odotettu ryhmäytyspäivä, jossa tytöt pääsivät testaamaan ryhmätyötaitoja ja heittäytymään kaikenlaiseen mukavaan tekemiseen

Päivä alkoi yhteisillä hauskoilla ryhmäytystehtävillä, joista varmasti yksi hauskimmista oli ”ankanpiilotus”, jossa tarkoituksena oli jekuttaa yhtä tytöistä kuljettamalla vinkuvaa ankkalelua ryhmässä pois arvaajan ulottuvilta!













Tytöt pääsivät myös hiomaan tarkkuuttaan sekä yhteistyötaitojaan etsiessään numeroita numeromatolta. Alla näkyvässä kuvassa tytöt ovat kovassa työn touhussa. Numerot kuulemma vilisivät silmissä tehtävän päätyttyä, mutta hauskaa oli!




Aamupäivän hauskuuteen kuului myös tehtävä, jossa tyttöjen täytyi pujotella ringissä narua irroittamatta otetta kaverista. Tämä jos mikä vaati notkeutta, sitkeyttä, yhteistyötä sekä tietenkin heittäytymiskykyä. 




Aamupäivän touhuamisen ja leikkimielisten kisailuiden jälkeen tytöt pääsivät nauttimaan Nuorisokeskuksen maittavasta ruoasta. Tytöt tankkasivatkin suurella ruokahalulla. Ruokalassa oli iloinen tunnelma ja vapautunut puheensorina, joka kertoi valmentajille ja taustoille tärkeää viestiä: tällaista yhteistä tekemistä jalkapallokenttien ulkopuolella oli kaivattu!


Ruokailun ja pienen huilin jälkeen oli tytöillä vuorossa iltapäivän pienet kisailut Nuorisokeskuksen Taikametsässä. Metsässä tyttöjä odotti labyrintti, jonka syövereissä piti suorittaa erilaisia muistia, nopeutta sekä yhteistyötä vaativia tehtäviä. Tytöt jaettiin kolmeen tasaiseen joukkueeseen ja tässä vaiheessa myös pieni revanssi- ja kilpailuhenki alkoi nostaa tytöissä päätään! Voittaminen ei ollut itse tarkoitus, mutta kummasti säpinää ja sähköä pieni kilpailu tyttöihin toi!



Vaikka keli oli kuuma, niin tytöiltä löytyi vielä virtaa kaiken juoksemisen ja kisailun jälkeen kokeilla Nuorisokeskuksen seikkailurataa. Seikkailurata oli houkuttelevasti matkan varrella Taikametsään kävellessä, joten tytöille oli luvattu pikainen tutustuminen rataan, vaikka se ei päivän ohjelmaan varsinaisesti kuulunutkaan.













Vielä olivat vuorossa kiitokset Anjalan Nuorisokeskukselle ja päivän vetäjälle Petrille!! Tytöillä oli varmasti unohtumaton päivä, joka kantoi joukkuettamme läpi rankan kesän ja lukuisien pelien!

 




15. syyskuuta 2017

Ankkapurhan kulttuurisäätiö - Yhteiskunnallinen yritys



Yhteiskunnalliset yritykset toimivat vastuullisesti ja kantavat yhteiskunnallista vastuuta. Yritykset harjoittavat kestävää pitkän tähtäimen liiketoimintaa ja käyttävät voitostaan vähintään puolet toimintansa kehittämiseen.

Nuorisokeskus Anjalan taustalla oleva Ankkapurhan kulttuurisäätiö on yksi suomalaisista Yhteiskunnallisista yrityksistä. Miten nuorisokeskustoiminta ja yhteiskunnallinen yrittäjyys kohtaavat? Mitä se yhteiskunnallinen yrittäjyys oikein käytännössä on? Ensinnäkin yhteiskunnallinen vastuu tarkoittaa nuorisokeskustoiminnassa sitä, että tänne ovat kaikki tervetulleita katsomatta kansallisuutta, uskontoa, poliittista suuntausta tai asuinpaikkaa. Nuorisokeskusten tehtävä on tukea kasvattajien ja kouluttajien työtä ja olla lasten ja nuorten puolella. Nuorisokeskukset saavat toimintaansa tukea Opetus- ja kulttuuriministeriöltä vuosittain Veikkausvoittovaroista. Näiden varojen käyttöön liittyy vastuuta ja velvoitteita. Tavoitteena on, että palvelut pysyvät nuorisotyön ryhmien saatavilla, laadukkaina ja turvallisina.  Nuorisokeskus on aina turvallinen paikka, jossa kukaan ei jää yksin. 

Jokainen asiakas maksaa Nuorisokeskus Anjalan palveluista. Opetus- ja kulttuuriministeriön tuen avulla pystymme pitämään nuorisotyön ryhmien hinnat edullisina ja palvelut kaikkien saavutettavissa. Muut palveluja käyttävät asiakkaat maksavat kilpailijaperusteista hintaa. Tämä tarkoittaa sitä, että muille asiakasryhmille palvelujemme hinnoittelun minimitaso on suhteutettu paikalliseen yksityiseen tarjontaan, jotta emme vääristäisi kilpailua alueella ja turvaamme leivän myös yrittäjien pöytään. Yleishyödyllinen Ankkapurhan kulttuurisäätiö ei tavoittele voittoa toiminnallaan, mutta mahdollinen ylijäämä käytetään aina säätiön sääntöjen mukaisesti nuorisokeskustoiminnan kehittämiseen. Ylijäämärahalla on vuodesta 2014 rahoitettu Ankkapurhan alueen kehittämistä; rakennettu puistoa, parannettu turvallisuutta pysäköinti- ja liikennejärjestelyjä kehittämällä ja kehittämällä ohjelmia ja niiden suorituspaikkoja.

Nuorisokeskustoiminnan suurin kuluerä on henkilöstö. Se on myös tärkein resurssi, johon sijoittamalla nuorisokeskustoiminta kehittyy. Meillä pitkän tähtäimen liiketoiminta tarkoittaa eurojen kerryttämisen sijaan sitä, että kerrytämme osaamista, joka palvelee parhaiten nuorisotyötä nyt ja tulevaisuudessa.

Suomen yhteiskunnallisista yrityksistä on juttusarja Radio Novalla. Kannattaa kuunnella!

10. heinäkuuta 2017

Kummijoukkueemme kuulumisia



Nuorisokeskus Anjala tukee kuutta Kymenlaaksolaista kummijoukkuetta ja jääkiekkojoukkue Kotkan Titaanit on yksi näistä joukkueista. Alla kuulumisia ryhmäytyspäivästä.

Titaanit Juniorit joukkue E2  06-07 järjesti kauden päätteeksi kotiturnauksen lauantaina 8.4.2017. Turnauksessa pelattiin kahta lohkoa, A-lohkossa pelasivat Titaanit White, Hunters, KooKoo ja HIFK ja B-lohkossa pelasivat Titaanit Red, KooKoo, Iitti Hockey ja Leki. Turnaus oli onnistunut, kaikki joukkueet saivat lisäkokemusta ja haasteita omaan joukkuepeliin. Lisäksi joukkue sai positiivista palautetta hyvin järjestetystä turnauksesta ulkopaikkakuntalaisilta, jotka osallistuvat mielellään myös seuraaviin turnauksiin.

Nuorisokeskus Anjala järjesti lauantaina 6.5.2017 joukkueelle mukavan ryhmäytyspäivän Anjalassa. Päivään pääsi osallistumaan joukkueesta 13 pelaajaa ja yksi valmentaja sekä huoltaja. Joukkue toivotettiin tervetulleeksi Nuorisokeskus Anjalaan ja ensimmäisenä osallistujat menivät metsään, jossa suoritettiin metsälabyrinttitehtävä kahdella joukkueella ryhmätyöskentelynä. Hiekkakentällä toiminta jatkui ”Peilin” kaltaisen kana-pelin parissa.

Näiden tehtävien jälkeen mahat huusivat jo lisäravintoa ja tähän olikin tarjolla maittava lounas jälkiruokineen. Vatsan täytettä lähdettiin keventämään yhteisellä palapeli-pähkinällä, johon pelaajat ryhtyivätkin tiiviissä yhteistyössä. Seuraavana tehtävänä ryhmän oli tarkoitus ratkoa pulmatehtävä yhdessä, jossa kolmen lankun ja kivien avulla piti siirtyä eteenpäin. Viimeisenä tehtävänä oli vaijerin päällä eteneminen, jossa oli mahdollisuus myös auttaa ja saada apuja muilta osallistujilta. 

Lasten mielestä mukavinta oli metsälabyrintti. Päivä oli ryhmätöiden osalta antoisa ja ryhmässä tekemisessä edistyttiin, mutta ryhmä tarvitsee edelleenkin lisäharjoittelua ideaalisen joukkuevoiman edistämiseen.

Joukkue haluaa kiittää Nuorisokeskus Anjalaa tuesta sekä mukavasta ryhmäpäivästä.

Kuvassa Titaanit Juniorit E2 joukkueen pelaajat työntouhussa Anjalassa ryhmäytyspäivänä
 
Metsälabyrintin tehtävissä tarvitaan yhteistyötä ja nokkeluutta

9. kesäkuuta 2017

Rajoilla ja rakkaudella

 
Täällä Nuorisokeskus Anjalassa kevätsesonki sujui vauhdikkaasti ja alueellamme liikkui paljon iloisia ja toimeliaita lapsia, vanhempia ja opettajia. Huhti-toukokuun aikana saimme tarjota monia onnistumisen kokemuksia yli 30:lle leirikouluryhmälle ja lisäksi ohjasimme useita Nuotta-ryhmiä, päiväretkiporukoita ja aikuisten ryhmiä. Uteliaisuus, oppimisen ilo ja tekemisen riemu olivat ominaisia piirteitä suurimmalle osalle leirikoululaisia. Kuitenkin erityisesti kuluneena keväänä lasten lisääntynyt levottomuus on noussut esille.   
 
Koululaisten ryhmissä olemme kohdanneet tavallista enemmän lapsia, joille sääntöjen ja ohjeiden kuunteleminen, oman vuoron odottaminen ja kommunikoiminen kaverin kanssa muuten kuin tönimällä ja tuuppimalla on ollut erityisen haastavaa. Lapset esimerkiksi ovat yrittäneet poistua tilanteesta ennen kuin ohjaustilanne on kokonaan päättynyt, eivätkä ole  malttaneet rauhoittua omalle paikalleen edes pieneksi hetkeksi. Uhmakkaan ja levottoman käyttäytymisen alla saattaa olla kuitenkin todella epävarma lapsi, joka ei tunne omia rajojaan tai vahvuuksiaan.
 
Aikuisten kunnioittaminen on vähentynyt ja osa lapsista vaikuttaa olevan oman elämänsä pikkupomoja, jotka haluaisivat hallita koko tilannetta. Lasten elämässä on tälle ajalle ominaista rikkonaisuutta, mikä saattaakin aiheuttaa lapsissa turvattomuuden tunnetta. Vaihtuvat opettajat, rikkonainen ja kiireinen arki ja koko ajan saatavilla oleva tekniikka aiheuttavat lapsissa epävarmuutta ja kyvyttömyyttä tuoda omia näkemyksiään esille muuten kuin uhmakkaasti käyttäytymällä. Lasten on vaikeaa rauhoittua ja asettua aloilleen. Olla vaan.  
 
Viime aikoina on keskusteltu laajasti lasten levottomuuteen vaikuttavista tekijöistä. Nykyajan digielämä, jossa kaikki tieto on muutaman nopean näppäimenpainalluksen päässä, on tuonut kaikkien saataville elämäntyylin, jossa pitää hallita monta eri asiaa yhtä aikaa. Onko tällainen elämäntyyli kuitenkin tuonut tullessaan vaikeuksia rauhoittumiseen ja oman vuoron odottamiseen. Mitä jos elämässä kaikkea ei saakaan heti kun haluaa?
 
Leirikoulun aikana koululuokat astuvat pois omasta tutusta arkiympäristöstään uuteen tuntemattomaan maailmaan. Oppikirjat vaihtuvat elämykselliseen oppimiseen ja hyvät yhteistyötaidot korostuvat. Leirikoulussa on myös turvallista kokeilla omia rajoja ja harjoitella tärkeitä tiimityötaitoja. Melkein kaikki leirikouluohjelmamme perustuvat yhteistyöhön, omien rajojen turvalliseen koettelemiseen ja kaverin kannustamiseen. Jos lapset ovat epävarmoja itsestään ja omista taidoistaan, voi kaikki epävarmuus purkautua vieraassa ympäristössä uhmakkaana käyttäytymisenä. Kokemuksellisessa oppimisessa tärkeää onkin onnistumisen kokemuksien saaminen ja omiin kykyihin luottaminen.
 
Meidän kaikkien lasten kanssa toimivien aikuisten tehtävänä on toimia turvallisina kasvattajina. Meidän täytyy siis olla valmiita ottamaan vastaan erilaisia tunteita ja tunnemyrskyjäkin. Leirikouluissa tärkeänä elementtinä toimivat positiiviset oppimiskokemukset: korostamme kaikenlaisia onnistumisia ja iloitsemme yhteistyön voimasta!
 
 

Koulujen kesälomat ovat alkaneet ja lapsilla on paljon vapaa-aikaa. Houkuttelevia vapaa-ajanviettomahdollisuuksia on toivottavasti paljon tarjolla, mutta toisaalta tylsistyminen ei ole vaarallista. Kannustan kaikkia perheitä sulkemaan tabletit, tietokoneet, televisiot ja puhelimet ja lähtemään ulos luontoon. Ihmetelkää, nauttikaa ja kokekaa yhdessä Suomen ihmeellinen kesä! Tehkää eväät ja menkää ulos piknikille, ihastelkaa erilaisia värejä, kummastelkaa vaihtuvia sääolosuhteita ja pysähtykää hetkeksi. Nauttikaa yhteisestä ajasta ja tankatkaa energiaa tulevaa arjen aherrusta varten. Joskus on ihan hyvä olla vaan.
 
 
Outi Rasimus
Nuorisotyön koordinaattori
Nuorisokeskus Anjala

 

20. huhtikuuta 2017

Kummijoukkueen kuulumisia!


Nuorisokeskus Anjala tukee kuutta Kymenlaaksolaista kummijoukkuetta ja jalkapalloiluseuran juniorit Sudet on yksi näistä joukkueista. 

Suden poikien talviharjoittelun katsaus. Talvikausi katsottiin alkaneeksi 1.9.2016 vaikka silloin oli vielä pari piirisarjan peliä pelaamatta. Joukkueen vahvuuteen kuuluu tällä hetkellä 23 pelaajaa. Syksyllä pari poikaa jäi tauolle ja pari uutta poikaa tuli mukaan toimintaan. Mukaan mahtuu vieläkin. Taustahenkilöitä meillä on tällä hetkellä 2 valmentajaa, huoltaja, joukkueenjohtaja, taloudenhoitaja, varustevastaava ja tapahtumavastaava.

Harjoituksia talvikaudella meillä on ollut yhteensä 54 kertaa joissa keskimäärin on käynyt 16 pelaajaa. Oheisharjoituksia meillä on ollut 15 ja niissä on keskimäärin käynyt 12 pelaajaa. Osa pelaajista harrastaa muitakin lajeja kuten jääkiekkoa, salibandya, pesäpalloa, yleisurheilua ja musiikkia. Harjoitusotteluita meillä on 3 kertaa joissa on keskimäärin ollut 17 pelaajaa mukana. Turnauksia talvikaudella ollut 13 joissa on keskimäärin ollut 9 pelaajaa mukana.

Harjoittelupaikkoina meillä on talvikaudella ollut Sami Hyypiä areena ja Vahteromäen koulu. Sami Hyypiä areenalla harjoitellaan huhtikuun loppuun saakka. Huhtikuussa jo aletaan siirtymään ulkokentille harjoittelemaan.


Tulevalla sarjakaudella joukkue pelaa Palloliiton Kaakkois-Suomen piirin P11 Ykkonen ja Kakkonen sarjoissa.