Minun päiväni nuoriso-ohjaajana nuorisokeskuksessa

Keväällä järjestettiin ”voita päivä nuoriso-ohjaajana”-kilpailu, jonka voittajat pääsivät tutustumaan nuorisotyöhön valtakunnallisissa nuorisokeskuksissa. Anjalan voittaja Anni kertoo ajatuksiaan päivistään Anjalassa.

"Siis miten tää meni tällai et me ollaan kaikki tällasessa joukkiossa tällai" 

Aamujunassa päivä valkeni, nurmi kimmelsi jäisenä. Olin matkalla hakemaan vastauksia, kokemuksia. Perillä Nuorisokeskus Anjalassa ihmettelin; kylläpähän täällä on mukavat maisemat ja olosuhteet. Nuorisokeskuksissa minua kiinnosti kovasti se, miten lapsi ja nuori toimii luonnonläheisyydessä, poissa tutuista arkiympäristöistänsä. Anjalassa alueen kulttuuri, luonnon monimuotoisuus ja kunnioittaminen henkivät ympärillä.

Vapautta ja vastuuta - ja hiekkalaatikko

Ensimmäisessä aktiviteetissa keskiviikkona toteutimme yhdeksäsluokkalaisille leirikasteen. Jotenkin hassusti tehtävien ohella nuoret ajautuivat "hiekkalaatikon" äärelle piirtelemään ja mm. kirjoittamaan ei-mukana-olevalle opettajalle terveisiä! Äänettömästi luokkakaverit kerääntyivät seuraamaan aina, kun yksi taiteili alustalle jotain. Oli kiinnostavaa seurata, kuinka yksinkertainen toiminta voi olla koukuttavaa ja ryhmää yhdistävää. Tässä näyttäytyi ohjaajien rooli luoda nuorille puitteet, joiden sisällä he voivat tarttua vapauteen, omaehtoiseen toimintaan ja kannatella samalla vastuuta tehdä määritettyä tehtävää. 

"Hyvin sä vedät!" - Kalliolta laskeutuminen

Upeita peltomaisemia auringonpaisteessa katsellen kelpasi odotella ja jännittää yhdessä nuorten kanssa vuoroansa. Edessä siinsi kallionseinä, jota onneksi ei odotellessa nähnyt. Näki vain yksi toisensa perään reunan taakse häviävät nuoret. Vaikka olin mukana osin apuohjaajan roolissa, oli mainiota olla samassa jännityksessä nuorten kanssa. En ollut ylhäältäpäin ohjaava, vaan samassa asemassa - opetimme kukin toisiamme asemasta riippumatta. Myöhemminkin tämä todistui: vaikka ohjaaja hallitsee toiminnan, on kokenut ja luo siten turvalliset puitteet, hän on kanssaeläjä ja ihmettelijä. Kalliolta viimeisenä laskeutuessa vasta hetkeä aiemmin ensikertaa tervehdityt nuoret ottivat minut upeasti huomioon ja jännitystäni esille tuodessani huutelivat "hyvin sä vedät!". Voi kuinka hyvältä se tuntui ja auttoi jatkamaan itsensäylittämismatkaa. 

Yösuunnistusta ja Anjalan Tarzania

Yösuunnistuksessa riitti tunnelmaa - revontulet tanssivat yllämme! Se oli monelle uusi kokemus, itsekään en ollut nähnyt vaaleanpunaisia lieskoja ikinä muuta kuin kuvissa. Yhtä innolla kuin niiden katselua odotin lapsiryhmien paluuta metsästä: mitkä kaikki rastit oli löytynyt, mitä kaikkea muuta näkyi matkalla, miltä pimeässä tuntui? Seuraavan päivän Tarzan-keinussa ryhmän yhteistoimintaa testattiin myös. Ydinsana oli "yhteistyö", jonka avulla jokainen pääsi kuusen oksiin kiikkumaan. Nuoret tsemppasivat toisiansa valitsemaan oman tavoitteensa ja rajansa siitä, kuinka korkealle on valmis nousemaan. 

"Voooi mä luovutin" - " Ethän luovuttanut, sähän oot mukana"

Opin sen, että maastopyöräily ei ole sama asia kuin pyöräily. Se on jotain paino-työntö-nosto-veto. Se oli siis jotain ihan uutta tavallaan tutusta lajista, ainakin silloin jos ei ole tottunut käyttämään käsijarrua. Mutta nuorisokeskuksen ohjaajalla on silmää: sopivasti yllytystä, vielä vähän lisää yllytystä, ja sitten täyttä ymmärrystä, jos ei kykenekään. Olin hyvissä käsissä, vaikkakin pää pyörällä upeissa maisemissa oudon pyörän selässä. Elämystä parhaimmillaan; hetkessä elämistä ja itsestään vastuunottamista. 

"Milloin tää loppuu?"

Perusnuorisotyön tekijänä minulle on vierasta se, että toiminta selkeästi alkaa ja loppuu, uudelleen ja uudelleen. Yhden nuoren kanssa mietimme, miltä tuntuu kun hauskat jutut alkaa ja loppuu. Tuntui haikealta. Miltä tuntuu tehdä tällaista työtä, jossa leirikouluryhmät tulevat ja menevät? Kohtaa valtavasti nuoria, joiden elämänkulut kiinnostavat kovasti ja tekisi mieli oppia tuntemaan heitä paremmin. Toiminnan hurmassa lyhyessä ajassa ei kuitenkaan ehdi, ja sitten täytyy taas palata arkeen. Mutta kun jotain loppuu, niin silloin jollain toisella jutulla on mahdollisuus alkaa. Ja sitä ei tiedä mitä seuraavan mutkan takana odottaa, tai köyden päässä odottaa. Mahtavaa! Tähän päädyimme keskustelussamme. Kyllä tämä paikka avaa silmiä ja ovia!

Lähellä luontoa - lähellä itseään

Nautin tästä kaikesta ulkona olosta. Ihanaa tehdä työtä, joka tuntuu kehossa. Ihanaa olla ulkona monipuolisessa luonnossa. Mahdollisimman luonnonläheisessä ympäristössä ihminen on lähellä itseään, koska ihminenhän on osa luontoa. Kun tähän lisää aktiviteetit, joissa eri tavoin, ja vieläpä kiehtovin ja erityisin (tai nuorten sanoin hc-tavoin), haastaa itseään, on todella mahdollisuus tutustua, muuttaa ja vahvistaa jotain itsestään. "Suomeksi" nuorisokeskusaika voisi olla: hauska tutustumisretki itseen! Ja palaten siihen luonnonläheisyyteen, joka säilyy ympäristövastuullisen toiminnan ansiosta: Anjala näytti yksinkertaiset nuoriin purevat keinot kasvattaa nuoria. Todistetusti nuorilta ei jäänyt ohjekyltti huomaamatta ja mieleenpainumatta. 

Nuorisokeskus tuntuu elämysten tarjoajalta, lomapaikalta. Joltain arjen ulkopuoliselta joka puitteineen ja mahdollisuuksineen tarjoaa mahdollisuuksia erilaisten roolien kokeiluun ryhmässä, vahvistaa omaa itseään. Kivaa, että tällaisia paikkoja on! Olen täynnä vastauksia, ja joitain eväistäni vien taatusti työhöni perusnuorisotyön tekijänä. Ja koko elämääni.

Kirjoittaja: Anni Eskonen

Suomen Nuorisokeskusyhdistyksen Päivä nuorisonohjaajana -kilpailussa palkintonsa saanut,

Arkimaailmassaan seikkailuun, taiteisiin ja luonnonläheisyyteen hurahtanut nuorisonohjaaja